Tarvitsemme varhaiskasvatuksessa tarkkoja korvia ja hyvin näkeviä silmiä tehdäksemme oikeanlaisia toimenpiteitä lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi.

KasvuVauhdissa-hankkeen tavoitteena oli lisätä lasten tasavertaisia mahdollisuuksia kasvuun, oppimiseen ja osallisuuteen. Teimme tämän selvittämällä miten lapset ja perheet voivat, tarjoamalla tukea tarvittaessa ja kehittämällä varhaiskasvatuksen tuen mallia.

Jokainen lapsi on tärkeä!

Hanke on päättynyt 12/2023

Tuen askeleet

Miten tunnistamme ja ennakoimme mahdollisia lasten hyvinvoinnin riskitekijöitä ja miten taklaamme ongelmia ennen kuin ne oikeastaan edes ilmaantuvat? Miten luodaan toimivat ja yhtenevät tavat lapsen tukemiseksi?
Miten luoda erilaisia, entistä sujuvampia tapoja tehdä monialaista yhteistyötä?
Mitä vaativa erityinen tuki varhaiskasvatuksessa tarkoittaa?

Olemme yhtenäistäneet sekä kehittäneet toimintamalleja alueella varhaiskasvatuksen tuen osalta.

Tietojohtaminen

Lasten ja perheiden hyvinvointia koskevia päätöksiä tehdään varhaiskasvatuksessa joka ikinen päivä. Keräämme lapsista paljon tietoa erilaisissa yhteyksissä. Olemme luomassa mallia, jossa tieto ja päätöksenteko ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Uutiset

KasvuVauhdissa -hankkeen sivut on tarkoitettu kaikille lasten ja perheiden hyvinvoinnin ja oppimisen edistämisestä kiinnostuneille. Kokoamme näille sivuille ajantasaista tietoa hankkeen etenemisestä ja aikaansaannoksista.

KasvuVauhdissa-hanke

Haluamme lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia. Ajattelemme, että vain tietämällä mitä lapsille tosiasiallisesti kuuluu pystymme vastaamaan lasten todelliseen tuen tarpeeseen. Olemme rakentaneet mallin, jonka avulla pystymme hyödyntämään tutkittua tietoa osana jokapäiväistä päätöksentekoa ja toiminnan suunnittelua.

KasvuVauhdissa tekee tiivistä yhteistyötä KouluKunnossa -hankkeen kanssa.